Siirry sisältöön

Projekti tuottaa tulosta

Mäntsälän Yrityskehitys Oy:n projekti tuottaa tulosta

Mäntsälän Yrityskehitys Oy on kuluvana syksynä käynnistänyt erillisen ”kauppapaikka Mäntsälä” projektin, johon on ilmoittautunut mukaan jo 12 yritystä. Projektin yhtenä tarkoituksena on käynnistää erillisiä yritysfoorumeita, joilla pyritään lisäämään yrittäjien aktiivisuutta liiketoiminnan kehittämisessä.

Ensimmäinen koolle kutsuttu tapaaminen poiki runsasta keskustelua ja sai aikaan Mäntsälän mittakaavassa poikkeuksellisen suuren hankkeen. Mäntsälän Portin teollisuusalueen yrittäjät innostuivat keskustelun perusteella kehittämään yleisötapahtumaa, joka toteutetaan 8. – 9.10.2004

Kokoperheen tapahtuma kantaa nimeä Freeport ja luvassa onkin melkoinen tapahtuma, sillä aktiiviset yrittäjät ovat suunnitelleet erilaisista tuotteista kokojoukon erittäin hyviä tarjouksia ja järjestävät Freeport tapahtuman aikana omissa tiloissaan erilaista oheisohjelmaa.

Perjantai - ilta 8.10 on pyhitetty enemmän viihteelliselle linjalle. Yrityskohtaisten tapahtumien lisäksi alueelle rakennetaan esiintymislava. Illan kohokohta on listasuosikki Jani Wikholmin esiintyminen perjantaina ilmaisessa tapahtumassa.

Hieman pienempää ”meteliä” pidetään illan pimetessä Masterhousen esittelyalueella, jossa myöhäisestä syksystä huolimatta järjestetään vielä ulkoilmadisko – saunomisineen. Tarkoitus olisi rakentaa erityinen diskosauna, jossa yritysjoukkueet saunovat diskomusiikin tahdissa… lauantaipäivänä huipputarjousten lisäksi on tarjolla pomppulinnaa, poniajelua, huutokauppaa ja mitä moninaisempaa aktiviteettia, joiden yksityiskohdat kerrotaan lähempänä tapahtumaa.

Koko tapahtuman rahoitus on kerätty yrittäjiltä, jotka innostuneina ovat olleet suunnittelemassa tilaisuutta.
Tapahtuman tuottajana toimii mäntsäläläinen Funny Productions Oy / Mikko Mäki