Siirry sisältöön

Perin komee siivo pihakilpailu etenee

PERIN KOMEE SIIVO on mäntsäläläisten yritysten pihakilpailu. Tuomaristo on aloittanut työnsä ja kierroksia Mäntsälän eri yritysalueilla tehdään kevään aikana. Tuomaristossa istuu edustajat kunnan ympäristötoimesta, Mäntsälän Yrityskehityksestä ja Mäntsälän Yrittäjistä.

”PERIN KOMEE SIIVO” -pihakilpailun nimi juontaa Mäntsälän murteesta ja sillä halutaan kertoa ettei ihan ryppyotsaisesti olla liikkeellä.
Yritykset eivät ilmoittaudu kilpailuun sillä tuomarit kulkevat Mäntsälässä silmätarkkana havainnoiden siistejä ja mukavia yritysten piha-alueita.

Kilpailun tarkoituksena on kannustaa yrityksiä toiminnassaan huomioimaan myös toimipaikan ympäristökuvalliset seikat.

Erityisesti työryhmä kiinnittää huomiota ja antaa plussaa yrityksille, jotka:

- toimivat esimerkkinä tontin siisteydessä - ovat muuttaneet tonttiaan myönteiseen suuntaan viimeisen vuoden aikana.

Kilpailu ratkeaa syyskuun lopussa 2005 jolloin myös 1-2 parhaiten menestynyttä yritystä palkitaan.

Lisätietoja: Tj Pekka Tikka, Mäntsälän Yrityskehitys Oy, p. 050-3819213