Siirry sisältöön

Kaksikymmentäkuusi ketjua sijoittuisi Mäntsälään – jos sopivat toimitilat löytyvät

Tutkimus kaupan ketjujen sijoittumistarpeista Mäntsälään

Kaksikymmentäkuusi ketjua sijoittuisi Mäntsälään – jos sopivat toimitilat löytyvät

Mäntsälän Yrityskehitys Oy selvitti kaupan ja palveluyritysten ns. ketjuyritysten (mm. franchisingketjut) sijoittumishaluja Mäntsälään. Suomessa toimivista 80 ketjusta 26 ketjua on ilmaissut mielenkiintonsa sijoittautua Mäntsälään. Kahdeksantoista ketjua ilmoitti, ettei paikkakunta kiinnosta toistaiseksi missään olosuhteissa.

Kymmenkunta kaupanketjua ei vastannut kyselyyn eikä soittoihin laisinkaan. Loput noin 20 ketjua ovat varauksellisia, mutta pysyvät kuulolla ja haluavat infoa myöhemmin Mäntsälän kehityksestä ja merkittävistä kaupan hankkeista.

Mikäli Mäntsälään syntyy nykyaikainen kauppakeskus, arviolta 10 ketjua 26 ketjun lisäksi sijoittuisi kuntaan.

Kahdeksantoista ketjua kolmen vuoden aikana

Kolmen vuoden sisällä tutkimusajankohdasta Mäntsälään on kiinnostunut sijoittautumaan 18 ketjua, mikäli yritysten vaateet toimitiloista ja toimintaympäristöstä ovat ketjujen yritysprofiilien mukaiset. Ne edustavat lukuisia eri toimialoja, mutta erikoisesti kodinsisustus, ravintola- ja kahvilapalvelut, muotikauppa, urheilu- ja vapaa-ajankauppa, kultakaupat ja optikkoliikkeet ovat Mäntsälästä kiinnostuneita.

Kasvavaan kuntaan halutaan sijoittautua

Tutkimuksen pohjalta voidaan tehdä selkeä johtopäätös: Väestöpohjan kasvu vaikuttaa sijoittumiseen ja kasvavaan kuntaan halutaan sijoittautua. Suurin osa kaupan ketjuista, joille aiemmin väestöpohjavaatimus oli 30.000 asukasta, riittää kuitenkin ostovoiman kasvun myötä 20.000 asukasta. Tämä saattaa johtua yleisestä ostovoiman kasvusta sekä siitä että ostovoima etelän kaupunkilaisilla on jopa 1,5 kertainen verrattuna pohjoisen ja idän asukkaisiin.

Oikea ja riittävän vetovoimainen kauppaketjujen kokoonpano on keskeinen vaatimus paikkakunnalle sijoittumiselle. Esimerkiksi vaatekaupat eivät kukaan yksin halua sijoittua Mäntsälään, mutta jos saadaan kasaan 3-5 liikkeen toinen toistaan tukeva keskittymä, tulijoita löytyy useita.

Kokoonpanoja voivat olla mm.

• muoti-, urheilu ja vapaa-aika

• pikaruokala, kahvila- ja ruokaravintolamaailma,

• kodinsisutus, kodintekniikka, kodintarvikkeet, kankaat, koriste-esineet jne.

• tilaa vaativa kauppa, huonekalut, matot, kodinkoneet, urheilu,
kodin pienrauta- ja tarvikkeet

Kokoonpanot ovat erilaiset, liittyen kotiin, pukeutumiseen ja ravitsemiseen. Paikan lisäksi kokoonpano on entistä keskeisempää sijoittumiselle.

Sijoittumisessa mielenkiintoisimpia kohteita ovat kauppakeskukset, ydinkeskusta ja jossain määrin retail park tyyppiset keskittymät, mikäli ne sijaitsevat liikenteellisesti hyvissä paikoissa. Ydinkeskusta, kauppakeskukset ja sisäkaupungit ovat nousussa.

Kauppakeskuksen sijaitessa ydinkeskustassa erikoisliikkeitä tulee eniten, samoin kauppakeskuksen sijaitessa erikseen esim. moottoritien liittymässä tuo erikoisliikkeitä kuntaan hyvin. Kauppakeskus on hypermarket vetoinen keskus, jossa on markettia vastaava tai suurempi neliömäärä erikoiskauppaa ja palveluita.

Yli puoleen kuntaan sijoittumisesta kiinnostuneista kaupan ketjuista vaikuttaa positiivisesti, mikäli ne voivat sijoittua kauppakeskukseen tai sen välittömään läheisyyteen. Kuudelle ketjulle se on ehdoton Mäntsälään sijoittumisen edellytys.

Mäntsälän Yrityskehitys ja Mäntsälän kunta käyttävät tutkimusta apunaan Mäntsälän kaupallisen keskustan kehittämistyössä.

Lisätietoja: Pekka Tikka, 050-3819213.