Siirry sisältöön

Työhyvinvoinnin kannustepalkinto Marjut Jokiselle ja Henrik Stenlundille

Tiistaina 21.11.07 pidetyssä Pienyritysten kehittämishankkeen yrittäjäillassa jaettiin Mäntsälässä jo toista kertaa Työhyvinvoinnin kannustepalkinto. Kannustepalkinto myönnettiin tällä kertaa Marjut Jokiselle Kartanomatkoista ja Henrik Stenlundille Visilab Oy:stä.

Palkinnon myöntämisellä yksinyrittäville haluttiin osoittaa, että pienessäkin yrityksessä voidaan työhyvinvointiin panostamalla saada aikaan myönteisiä tuloksia yrityksen menestymisen tukemiseksi.

Marjut Jokinen ja Henrik Stenlund ovat tehneet elämäntapamuutoksia, joiden myötä työ- ja toimintakyky sekä elämänlaatu ovat parantuneet. He ovat kehittäneet myös työn organisointia, yhteistyötapoja ja tuotteita, joiden myötä mahdollisuudet lomiin on parantunut ja samalla työn tuloksellisuus kehittynyt myönteisesti.

Kartanomatkat ja Visilab Oy:n valitsivat Työhyvinvoinnin kannustepalkinnon saajaksi Mäntsälän Yrityskehityksestä Pekka Tikka ja projektipäällikkö Monica Sulopuisto. Kannustepalkinnon myöntäminen on osa Mäntsäläläisten Pienyritysten kehittämisprojektia, jota rahoittaa Työministeriön Työelämän kehittämisohjelma. Projekti jatkuu vuoden 2008 loppuun.


Lisätiedot: projektipäällikkö Monica Sulopuisto, p.050-4068262, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.