Siirry sisältöön

Yritysperustanta jatkuu kiivaana Mäntsälässä

Heinä-syyskuussa Mäntsälässä rekisteröitiin kaupparekisteriin 25 uutta yritystä. Tänä vuonna perustettujen yritysten yhteenlaskettu määrä on nyt siis jo 97 ja voidaankin arvioida, että sadan yrityksen raja rikkoutunee jo lokakuussa. Viime vuonna Mäntsälään perustettiin 127 yritystä, joka on 2000-luvun kaikkien aikojen ennätys. Vuodesta 2004 lähtien yrityksiä on perustettu yli sata vuodessa ja tämän hetken tilanteen perusteella tänäkin vuonna reilut sata yritystä perustetaan Mäntsälään.

Kaupparekisterin mukaan 30.6.2008 Mäntsälässä oli kotipaikka 1328:lla yrityksellä ja muutosta edelliseen vuoteen oli 2,4 %. Yrityksiä lakkaa vuosittain joitakin kymmeniä. Mäntsälän Yrityskehitys Oy:n rekisterissä on tällä hetkellä 1157:n yrityksen tiedot. Näistä julkisia tai julkisoikeudellisia yhteisöjä on 13. Yrityskehitys rekisteröi vain paikkakunnalla elinkeinotoimintaa harjoittavat yritykset. Rekistereiden lukumäärienvälinen ero johtuu siitä, että kaupparekisterin kotipaikkatieto ei välttämättä merkitse, että yritys toimii ao. paikkakunnalla.

Kuvateksti: Yrittäjä Pekka Tanttu avasi uuden Kivapiha Oy liikkeensä Linnalan alueelle keväällä 2008, onnittelemassa Yrityskehityksen Jyrki Teeriaho.