Siirry sisältöön

Ruuhkaa Mäntsälän taivaalla

Elokuun ensimmäisellä viikolla on ruuhkaa Mäntsälän taivaalla. Silloin tavoitellaan kuumailmapallolennon Suomen mestaruutta peräti viisipäiväisessä kilpailussa. Kilpailut alkavat keskiviikkona 5.8.2009 ja päättyvät sunnuntaina 9.8.2009. Lähtö- ja maalialueita on ympäri Mäntsälää, mutta itse kilpailukeskus sijaitsee Seurakuntakeskuksen alasalissa. Pallokuntia odotetaan noin 10-20. Vuoden 2009 kisat ovat siitä harvinaiset, että kisaamaan pääsevät myös ulkomaalaiset pallokunnat. Mäntsälän kisoissa lasketaan siis kahdenlaisia pisteitä: Suomen mestaruus pisteet ja yhteispisteet.