Siirry sisältöön

Mäntsälä kuumailmapallolennätysten lähtöpaikaksi

– Suomalaisista 1,1 miljoonaa on elämyshakuisia

Linnan Pallo Oy:n on päättänyt ottaa Mäntsälän uudeksi kuumailmapallolennätystensä lähtöpaikaksi. Säännölliset yleisölennot Mäntäsälästä alkavat huhtikuun alussa ja tilauksesta lentoja tehdään jo talvikuukausina.

Mäntsälän sijainti on erinomainen, sillä se on helposti asiakkaiden tavoitettavissa myös pääkaupunkiseudulta ja toisaalta kuumailmapallolentämistä vaikeuttava meri on riittävän etäällä. Tutkimusten mukaan suomalaisista kuluttajista 1,1 miljoonaa haluaa kokea uusia elämyksiä.

Lentojen tapaamis- ja lähtöpaikka Mäntsälässä on lähellä kirkkoa ja jäähallia Urheilutien päässä. Koko tapahtuman kesto on noin 3-5 tuntia, josta ilmassa kuluu noin yksi tunti. Tyypillinen lentokorkeus on 300–500 metriä.

Linnan Pallo Oy teki vuonna yhteensä 150 lentoa, joilla oli mukana yli 1200 asiakasta. Mäntsälän ja pääkaupunkiseudun lisäksi yritys järjestää kuumailmapallolentoja Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä.

Linnan Pallo Oy:n palvelussa on ainutlaatuista, että asiakas voi käyttää lippunsa tai lahjakorttinsa valintansa mukaan esimerkiksi Mäntsälässä, Helsingissä, Tampereella, Hämeenlinnassa tai Lahdessa.

Linnan Pallo Oy operoi viittä kuumailmapalloa, joista suurimman kyytiin mahtuu pilotin lisäksi 14 asiakasta. Yritys voi tarvittaessa järjestää lennon samanaikaisesti jopa 32 henkilön ryhmälle. Asiakaskunnan enemmistö on kuitenkin yksittäisiä asiakkaita, jotka osallistuvat yleisölennoille.

Lennätysasiakkaita palvelevilla kuumailmapallolentäjillä täytyy olla ansiolentotoimintaan vaadittava koulutus ja pätevyys. Ilmailulaki, ilmailuviranomaisten ohjeet ja määräykset sekä lentoyhtiön oma laatujärjestelmä ohjaavat toimintaa. Kuumailmapallolentäminen edellyttää myös suotuisaa keliä: hyvää näkyvyyttä, alle 5 m/s olevaa tuulta sekä sateettomuutta.

Lentolippujen myynti: Linnan Pallo Oy: (03) 671 6444, ma–pe 9.00–16.30 tai www.linnanpallo.fi. Yksittäinen lentolippu tai lahjakortti maksaa 197 €. Yritys- ja ryhmälennot alkaen 1 182 €. Lennoista voi kysellä myös Messukeskuksessa Matkamessuilla Mäntsälän osastolla 21.–24.1. Linnan Pallo Oy:n edustaja on mukana messuosastolla.