Siirry sisältöön

Z-junien liikennöinnin supistaminen ei tuo säästöjä, vaan aiheuttaa kustannuksia

KUUMA-kunnat ja Lahden seutu haluavat laskelmat oikoradan lähiliikenteen eli Z-junien liikennöinnin supistamisen todellisista vaikutuksista. Kunnat epäilevät, että liikennöintiin kaavailtujen 1,5 miljoonan euron leikkaukset eivät itse asiassa ole säästöjä. Päinvastoin ne saavat aikaan uusia kustannuksia, kun junien käyttäjät siirtyvät henkilöautoillaan moottoritielle.

Myös elinkeinoelämä vastustaa säästösuunnitelmia. Kuntien ja elinkeinoelämän edustajat sekä alueen kansanedustajat tapaavat liikenneministeri Anu Vehviläisen tänään tiistaina 21.9.klo 13.30. Tilaisuudessa kuntien ja elinkeinoelämän edustajat antavat ministerille omat kannanottonsa sekä kirjeen, jossa pyydetään laskelmaa kaavailtujen säästötoimien aiheuttamista kustannuksista sekä perusteellista keskustelua kyseisen laskelman pohjalta.

Suunniteltu budjettileikkaus lisää pääkaupunkiseudun ruuhkia tuomalla satoja uusia autoja Lahden moottoritielle. Entisestään kasvavat ajoneuvomäärät pidentävät kaikkien tienkäyttäjien matka-aikaa, heikentävät liikenneturvallisuutta ja kasvattavat hiilidioksidipäästöjä. Kasvava ajoneuvoliikenne lisää myös Nelostie Oy:lle suoritettavaa korvausta. Säästöleikkaukset haittaavat KUUMA-kuntien ja Lahden seudun kehitystä niin yritystoiminnan kuin asukkaidenkin kannalta.

Z-juna liikennöi välillä Helsinki-Pasila-Tikkurila- Kerava-Haarajoki-Mäntsälä-Lahti. Oikoradalla kerran tunnissa liikennöivä juna on ollut menestys ja se on ylittänyt odotukset asiakasmäärissään.

Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajat ovat jättäneet yhteisen talousarvioaloitteen Z- ja Y-junien vuorojen turvaamiseksi.

Lisätietoja:

Mäntsälän kunnanjohtaja,

Esko Kairesalo

esko.kairesalo(at)mantsala.fi

040 314 5200