Siirry sisältöön

E. Mikkola – 85 vuotta tien päällä

Mäntsälän Mikkolat ovat jo vuosikymmenten ajan huolehtineet maamme tavaraliikenteen sujuvuudesta usealla suoritealalla ja laajalla maantieteellisellä alueella. Moni ajettu keikka on jäänyt jo unholaan, mutta onneksi lukuisista reissuista on jäänyt valokuvia ja ennen kaikkea tarinoita, joiden turvin pääsemme aikamatkalle kuljetusalan menneisyyteen.

Ari Perttilän toimittamassa E. Mikkola – 85 vuotta tien päällä -kirjassa kerrotaan, kuinka Eino Mikkolan ensimmäiset työvuodet 1920-luvun puolivälissä kuluivat paljolti sekalaisissa ajotehtävissä. Autoistumisen alkuvuosina lavalle kuormattiin kysynnän mukaan soraa, tukkeja tai maitotonkkia.

Sotavuosien aikana Einon hankkimat kokemukset ulkomaanliikenteestä poikivat ennakkoluulottoman, suoran autokuljetuksen Helsingin ja Pariisiin välille. Kirjassa kerrotaan myös, kuinka Einon periksi antamattomuudella Suomen ja Englannin välinen tavaraliikenne muuttui sekin aikaisempaa suoraviivaisemmaksi.

Autoilun parissa varttunut Eero jatkoi isänsä jalanjäljissä polttoainekuljetuksia, mistä toiminta laajeni nopeasti ulkomaanliikenteeseen. Keski-Euroopan lisäksi Mikkolan kalustolla ajettiin myös kaukaisemmille maille, Neuvostoliittoon, Turkkiin ja Lähi-itään ilman matkapuhelimien ja navigaattoreiden tuomaa turvaa. Kirjassa kuvataan myös yrityksen toiminnan pääpainon vaihtumista kansainvälisestä kaukoliikenteestä kiireiseen lähijakeluun ja muihin logistisiin toimintoihin.

Mikkolan ja osin myös suomalaisen kuljetusalan historiaa valotetaan lukijoille kovakantisen kirjan 116 sivulle sijoitettujen tarinoiden ja tapahtumien ohella arkistojen kätköistä etsittyjen valokuvien avulla. Puolentoista sadan valokuvan joukossa on lukematon määrä ennen julkaisemattomia valokuvia kertomassa kuljettajien arjesta eri vuosikymmenillä.

Eero Mikkola Oy:n kustantama uutuuskirja julkistetaan Kangasalan Mobiliassa Loska-ajojen yhteydessä lauantaina 1.10.2011 kello 9.30.

Kirjaa on saatavilla muun muassa
Mobilian museokaupasta sekä suoraan kustantajalta. Mäntsälässä kirjaa myy Kipa-kirjakauppa.

Kirjaa voi tilata suoraan myös Eero Mikkola Oy:stä - tällöin tiedustelut ja tilaukset sähköpostitse osoitteella
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kirjoittajan tavoittaa sähköpostitse osoitteella
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.