Siirry sisältöön

Nimitysuutisia Mäntsälässä - Rahtarit Ry.

Toimitussihteeri ja Rahtarit ry:n koulutuskeskuksen vastaava johtaja Hanna Seppä (31) Mäntsälästä on nimitetty järjestöpäälliköksi 1.10.2013 alkaen. Hänelle siirtyvät entiset toiminnanjohtajan vastuulla olleet työt talousasioita lukuun ottamatta. Seppä on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri (MBA) ja on toiminut vuoden 2012 elokuusta lähtien Rahtarit ry:n koulutuksesta vastaavana johtajana. Toimitussihteerinä sekä Rahtarit-lehden taittajana hän on toiminut kolmen vuoden ajan ja tätä ennen vuoden jäsensihteerinä. Toimipaikkana hänellä on Mäntsälän Rahtarikeskus, jossa yhdistys mm. järjestää ammattipätevyyden jatkokoulutuksia.

Rahtarit ry:n toiminnanjohtajana erittäin ansiokkaasti vuodesta 1977 toiminut Anna-Kaisa Lehtinen (68) Nokialta jää 1.10.2013 alkaen eläkkeelle.

Osa-aikaisena toimistosihteerinä Mäntsälän toimipisteessä jatkaa Jaana Kettunen (40), joka vastaa Rahtarit-putiigissa olevien tuotteiden myynnistä ja toimittamisesta jäsenille sekä mm. Mäntsälän kiinteistön vuokrausten hoidosta.