Siirry sisältöön

Työttömyysasteessa pieni pudotus vuoden alusta

Mäntsälässä työttömyysaste on hivenen pudonnut vuoden 2015 alusta. Lokakuun lopussa Mäntsälän työttömyysaste 7,7% ja koko Uudenmaan 11,0%.

Pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömyys (alle 25v) määrä on pysynyt lähes samana syyskuulta lokakuuhun.

Mäntsälän työttömyysaste 30.10.2015 oli  7,7% ,syyskuun lopun lukema näytti 7,8%. Vuotta aiemmin työttömyysaste oli 6,2% ja vuodenvaiheessa 7,8%.  Uudenmaan työttömyysaste oli lokakuun lopussa 11,0%. 

Nuorten työttömien (alle 25 vuotiaiden) määrä oli lokakuun lopussa 92 ja syyskuun lopussa 97. Yli 50-vuotiaiden työttömien määrä on kasvanut. Lokakuun lopussa heitä oli työttömänä 331 ja kuukautta aiemmin 317. Avoimia työpaikkojen määrä on nyt 56, kun kuukautta aiemmin niitä oli 50. Pitkäaikaistyöttömien määrä oli 273 ja kahta kuukautta aiemmin 273.

Uusia yrityksiä oli Mäntsälään lokakuun loppuun mennessä perustettu 76 kappaletta ja lopettaneita vain 31 kappaletta.

30.10.2015 tilanne, suluissa syyskuu

( Lähde : Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus)

Uudenmaan työttömyysaste 30.10.2015 oli 11,0%