Mäntsälässä perustettu uusia yrityksiä rutkasti

Lokakuun lopussa Mäntsälässä on perustettu tasan sata uutta yritystä. Osaltaan yritysten perustaminen vauhdittui heinäkuussa tulleen osakeyhtiöitä koskevan vähimmäispääoman poistumisesta.  Mutta pääsyynä on yleinen aktiivisuus, mikä näkyy Mäntsälän Yrityskehityksen asiakasvirrassa. Vuosi on ollut tavallista vilkkaampi yritysneuvonnassa.

– Olemme vuodesta 2016 saakka päässeet joka vuosi yli sadan perustetun yrityksen määrään. Tänä vuonna menemme kirkkaasti ja reilusti yli sadan. Aloitimme tänä vuonna myös Startti Plus – palvelun ja sekin on kasvattanut ja osaltaan vauhdittanut yritysperustantaa, kertoo Mäntsälän Yrityskehityksen toimitusjohtaja Harri Kari. Mäntsälän työttömyysaste oli lokakuussa 5,4 prosenttia.