Jyrki Teeriaho eläkkeelle

Alussa markkinointipäällikölle ei suostuttu hankkimaan kännykkää. Sittemmin puhelimelle on ollut käyttöä.

jyrki kolilla 2

Mäntsälässä ei taida olla monta yrittäjää, joka ei olisi tavannut Jyrki Teeriahoa. Kuntaa ja kunnan tontteja 90-luvun lopulta lähtien markkinoinut Teeriaho on ollut tavalla tai toisella mukana niin monessa yrityselämän hankkeessa, että toista ei löydy.

Intohimoinen kävelijä, Athos-vuoren unelmoija, kuumailmapallofani, ikuinen kirjoittaja. Teeriaholta löytyy muitakin ulottuvuuksia kuin Mäntsälän yrityselämän edesauttaminen.

Nyt Teeriaho on lähtenyt kävelemään Mykistä (Mäntsälän Yrityskehitys). Aikaa on paremmin kaikelle muulle ja onneksi kaikkea muuta myös löytyy.Teeriaho on vuosilomalla ja jatkaa siitä eläkkeelle. Ensimmäinen virallinen eläkepäivä on 1. huhtikuuta.

Työ Mäntsälässä alkoi 25. tammikuuta 1999 eli reilusti viime vuosituhannen puolella.

– Ensimmäisiä työtehtäviä olikin milleniumin suunnittelu mäntsäläläisille. Tulin silloin kunnan palvelukseen markkinointipäälliköksi. Jatkoin sitten samalla nimikkeellä Mykissä.

Teeriaho tuli Mäntsälään Pielisen rannalta Juuan kunnan elinkeinoasiamiehen tehtävästä.

Pielisen rannat ovat jääneet osaksi Vantaalta lähteneen Teeriahon elämää. Mökki on Kolilla.Juuassa oli kulunut yhdeksän vuotta ja sitä ennen viisi Helkama-Pyörän markkinoinnissa, asemapaikka Hanko.

– Pyörä oli ihanteellinen tuote. Tein paljon lifestyle markkinointia: pyöräily on elämäntapa.

Mäntsälän Yrityskehitys perustettiin vuonna 2003.

–Kunta vahvisti silloin elinkeinotoiminnan resursseja runsaasti. Aiemmin olin ollut yksin, Mykissä oli alussa neljän työntekijää.

Mitkä ovat suurimmat saavutuksesi Mykissä?

– Mielestäni olen kasvattanut Mäntsälän tunnettavuutta. Mäntsälä mielletään erittäin yrittäjämyönteiseksi kunnaksi. Lehdistösuhteissa olen myös mielestäni onnistunut, Teeriaho summaa.

Totta. Mykin tiedottaminen on ollut runsasta ja ammattitaitoista, voin vahvistaa tämän jutun kirjoittajana.

– Yritysmarkkinoinnissa olemme olleet näkyviä. Moitteitakin on tullut: ”Mäntsälä tuo esiin vain yrityselämäänsä” tai Mäntsälä (Jyrki) on ”liian aktiivinen messuilla” – oikeastaan nuo ovat parhaita kommentteja onnistumisista, Teeriaho miettii.

MYK ja Teeriaho ovat aktiivisella työllään laittaneet käytännössä kaikki päättäjät uskomaan tekemiseensä, kommunisteista porvareihin ja vihreistä perussuomalaisiin. Jossakin vaiheessa kuului epäilyjä kunnan yritysalue Kapulin suureellisuudesta. Ei kuulu enää, kun suuret yritykset ovat pystyttäneet hehtaarihallinsa sinne. Tokmanni, Yandex, Recticel. Yksi suuri, eli Rexam, nykyinen Ball, tosin ei mennyt Kapuliin vaan toisaalle Mäntsälään.

– Se oli jännä case, koska sitä hoidettiin Malmöstä ja Moskovasta käsin. Kunta ei kiinteistöjen osalta ollut neuvotteleva osapuoli, mutta monta monituista asiaa piti kansainväliselle yritykselle hoitaa, jotta toiminta pääsi alkamaan. Työterveys oli muun muassa keskeisessä asemassa. Kiitokset Monica Sulopuistolle, Teeriaho sanoo.

Mikä on ollut parasta?

– Itsenäisyys. Nykyisin kai voi puhua työn itseohjautuvuudesta. Olen voinut toteuttaa omia ideoita ja ajatuksia vapaasti. Ideat saan usein kävellessäni. Työpöydän ääressä laitan ne sitten toimeksi.

Olen päässyt mukaan niin sanottuihin kerran elämässä tehtäviin. Näitä ovat olleet Oikorata, yksityinen moottoritie Mäntsälästä Lahteen, Kapulin alueen täyttyminen suuryrityksistä ja pienempänä mutta eräänä hauskimmista: Mäntsälän kirjastoauton ilmeen ja värityksen suunnittelu yhdessä kirjastonjohtajan ja graafikon kanssa. Myös kuumailmapallojen SM-kilpailuiden järjestäminen toi uusia ilmavia näkemyksiä.

– Jo näiden hommien alkaessa olen tiedostanut työn ainutlaatuisuuden ja se on osaltaan innostanut tarttumaan työhön ja antanut vahvan motivaation.

Työn itsenäisyydellä on myös vastapuoli.

– Se oli työn yksinäisyys. Kuuma-kunnilla oli hossain vaiheessa Kuuma-viestintäryhmä. Se oli hyvä, hauska ja toimiva. Omia työtehtäviään pystyi peilaamaan muihin.

Teeriahon alkuaikoihin sattui Oikorata.

– Se oli kaikin puolin merkittävä Mäntsälälle ja työllisti vuosina 2001–2006 valtavasti niin minua kuin monia kunnan viranhaltijoita. Aika oli innostavaa. Toimin yhteyshenkilönä VR:n suuntaan. Rakensimme muun muassa Mäntsälän lippujärjestelmän. Oikorata sai Mäntsälän kasvuun ja heti sen avauduttua Tokmanni teki sijoittumispäätöksensä. Sitä seurasivat monet muut firmat. Oikorata ja moottoritie tekivät Mäntsälästä kiinteän osan pääkaupunkiseutua. Väitän näiden vaikuttaneen meidän mäntsäläläisten identiteettiin myös positiivisesti.

Teeriaho haluaa kuulla kolketta tontilta.

– Työssä on ollut palkitsevaa rakentamisen alkaminen. Se hetki, kun työt käynnistyvät yrityksen tontilla, on parasta. Silloin tiedän, että hommasta tulee valmista.

Alussa, vuonna 1999, ei ollut helppoa

– Pyysin kännykkää. Hankintakielto. sanoi hallintopäällikkö. Sähköpostit olivat yhteisellä koneella. Yleensäkin työvälineet tai tiedostot olivat huonossa kunnossa tai niitä ei ollut.

Nämä kyllä korjautuivat nopeasti, ja sain ostettua kännykän Luhtasen Pirkon puhelinkaupasta. Mykin perustamisen jälkeen työvälineet kehittyivät huimasti ja tätä nykyä taitaa Myk olla kehittyneimpiä yrityspalveluyhtiöitä työvälineiden suhteen: on tonttilaskurit, omat yrityshakemistot, interaktiiviset kartat, vapaat toimitilarekisterit ynnä muuta, Teeriaho luettelee.

Parempaan päin on menty myös ihan viime aikoina.

– Viestinnän ja markkinoinnin henkilö- ja budjettiresurssit ovat olleet pienet. Vasta ihan viime vuosina ne ovat parantuneet muun muassa kunnan osalta, ja on ymmärretty, että hyvin viestivä kunta menestyy.

Teeriahoa hämmästyttää Mäntsälän kielitaidottomuus.

– Kunnan tulisi nopeasti saada kotisivunsa myös englanniksi. Mykillä on toki puolat, turkit, espanjat, ruotsit ja saksat englannin lisäksi, mutta Mäntsälään asettuneet tai paikkakuntaa asumiseen harkitsevat tarvitsevat myös muita kuin yrityselämän palveluita, Teeriaho vinkkaa.

Seuraajalleen Irina Patrikaiselle Teeriaho uskoo jättävänsä mielenkiintoisen työn, jota voi muokata itsensä näköiseksi.

– Yritystonttipula tulee vaikuttamaan työhön alussa vaikeuttavasti. Onneksi Linnalan uusi kaava tuo parannusta tilanteeseen ja jossain vaiheessa Kapulin laajennus. Toivon, että työ ja tulokset palkitsevat. Toivon työn olevan myös hauskaa. Silloin pääsee parhaimpaan lopputulokseen.

Tulevina vuosina lienee edessä ainakin vaeltamista ja kirjoittamista

– Vuosi 2020 opetti monella tapaa, ettei kannata paljon suunnitella, Teeriaho viittaa sekä koronaan, että kokemaansa viime vuonna kokemaansa autokolariin.

Kolarista on selvitty ja koronakin varmaan helpottaa.

– Minulla on toki aina mielessä jokin vaelluspolku tai useitakin.

Jutun kuvassa Teeriaho on mökkimaisemissaan Kolilla.

– Mökillä varmaan käyn useastikin ja toivoisin pian pääseväni Visbyhyn Gotlantiin, jossa kuudesta lapsenlapsestamme asuu viisi. Gotlanti on myös jännittävä, ainutlaatuinen saari keskellä Itämerta. Ehkäpä teen töitäkin. Kirjoittaminen on minulle ominaista. Joitakin pieniä työpyyntöjäkin on tullut. Ensi kesänä olen järjestämässä Metsäseminaaria Äänekoskelle.

Teeriaho kokee olevansa onnellisten tähtien mies.

– Toki on ollut päiviä ja ajanjaksoja, jolloin on ollut stressiä ja paineita, mutta valtaosin olen saanut työskennellä onnellisten tähtien alla.

Kirjoittaja: Pasi Huuhtanen, julkaistu Mäntsälän Uutisissa 23.2.2021