Datakeskushankkeet vauhdittavat paikallisten yritysten kasvua ja kehitystä – Balanus Oy mukana Nebiuksen laajennuksessa Mäntsälässä
Mäntsäläläinen perheyritys Balanus Oy on saanut merkittävän urakan Nebius-datakeskukselta, joka laajentaa toimintaansa paikkakunnalla. Tämä jäähdytysputkiurakka, joka kattaa noin kuuden kilometrin matkan, on erinomainen esimerkki siitä, miten suuret investoinnit voivat vahvistaa paikallisia yrityksiä ja tukea koko kunnan elinvoimaa.
Jussi Tokola
Balanuksen toimitusjohtaja Jussi Tokola kertoo, että urakka on yksi yrityksen vaativimmista – ei niinkään laajuudeltaan, vaan poikkeuksellisen tiukan aikataulun vuoksi. "Normaalisti vastaava urakka tehdään noin vuodessa. Nyt se pitää tehdä noin puolessa vuodessa. Command Base™ -järjestelmämme ansiosta pystymme kuitenkin vastaamaan haasteeseen ja varmistamaan laadun ja aikataulun pitävyyden", Tokola sanoo.
Pitkäjänteinen työ toi tulosta
Balanuksen saama urakka ei ollut sattumaa. Jussi Tokola on verkostoitunut aktiivisesti vuosien ajan ja esitellyt Balanuksen osaamista myös Nebiukselle. ”Olemme panostaneet siihen, että pystymme tarjoamaan asiakkaille nopeutta ja laatua. Command Base™ -järjestelmä mahdollistaa komponenttien esivalmistuksen tehdasympäristössä sekä toimitusketjun reaaliaikaisen seurannan – myös tilaaja näkee työn etenemisen suoraan järjestelmästä", Tokola kertoo.
Hän arvioi, ettei Suomessa ole varmastikaan montaa toimijaa, joka kykenisi vastaavaan kokonaisuuteen näin tiukassa aikataulussa.
Paikallisen yhteistyön merkitys ja työllistävä vaikutus
Balanuksen juuret ulottuvat syvälle Mäntsälän maaperään. Yrityksen perusti vuonna 1989 Pekka Tokola, ja nykyinen erikoistuminen moduuliratkaisuihin sai alkunsa Mäntsälän Comfortalle tehdystä moduulipesulasta. Yhteistyö paikallisten kumppaneiden kanssa on ollut tärkeä osa yrityksen kehitystä alusta lähtien.
Nebiuksen jäähdytysputkiurakka ei työllistä vain Balanuksen 17 hengen vakituista tiimiä, vaan myös muita paikallisia osaajia ja yrityksiä. Urakka työllistää eri vaiheissaan noin 30 henkilöä, minkä lisäksi esimerkiksi muoviholkit toimittaa mäntsäläläinen Arecap, putkien leikkaukset tekee Avetak, ja logistiikassa hyödynnetään paikallista Mikkola Transportia. Läheistä yhteistyötä tehdään myös Caverion Suomen kanssa, joka toteuttaa hanketta muilta osin.
Mäntsälän kunnanjohtaja Hannu Laurila korostaa datakeskusinvestointien laajempaa merkitystä kunnalle: "Julkisuudessa on paljon keskusteltu datakeskushankkeiden hyödyllisyydestä, ja siitä hyödyntävätkö ne paikallisia toimijoita. Balanus Oy:n nyt julkistama kauppa osoittaa, että myös paikalliset hyödyt voivat olla erittäin merkittäviä. Samalla Balanuksen esimerkki todistaa erinomaisesti sen, että datakeskushankkeet voivat parhaimmillaan edistää uudenlaista ajattelua ja tapaa toimia myös perinteisillä toimialoilla."
Mäntsälä – hyvä paikka elää ja yrittää
Jussi Tokola kiittelee yrityksen sijaintia Mäntsälässä: "Olemme aivan loistavassa paikassa, josta pääsee joka suuntaan nopeasti. Kaikki tarvittava on käden ulottuvilla.” Tokola arvostaa myös Mäntsälän Yrityskehityksen aktiivista ja vuorovaikutteista otetta, minkä lisäksi asuminen Mäntsälässä saa Tokolalta kiitosta: “Mäntsälässä olet lähellä kaupunkien sykettä mutta kuitenkin maaseudun rauhassa. Tykkään asua täällä perheen kanssa, liikkua luonnossa ja nauttia paikallisista tapahtumista, esimerkiksi kevään Mitä ihmettä -tapahtuma oli loistava."
Balanuksen valoisaa tulevaisuutta tukee erinomaisen sijainnin ja vahvan yhteistyöverkoston lisäksi tuleva oma laserleikkaamo, jolla voidaan käsitellä putkia aina DN800-luokkaan asti.
Kirjoittaja
