Yritysoston kautta uuteen vauhtiin – mäntsäläläinen Liikennetuotteet uudistuu rohkeasti
“Ei sen parempaa olekaan”, toteaa Marco Tienhaara yrittäjyydestä. Marco on Liikennetuotteet Oy:n kohtalaisen tuore yrittäjä. Liikennetuotteet on vuonna 1990 perustettu mäntsäläläinen liikenneturva-alan yritys, joka sai uudet omistajat yrityskaupan myötä toukokuussa 2023.
Yrityskumppanina Marcolla toimii Heikki Hämäläinen ja Liikennetuotteet on heidän toinen yhteinen yrityksensä. 18-vuotiaasta asti yrittäjänä toiminut Marco on Liikennetuotteiden toimitusjohtaja ja vastaa yrityksen operatiivisesta toiminnasta ja kehittämisestä.
Liikenneturvallisuuden palveluksessa
Liikennetuotteiden päätoimiala on liikenneturva- ja ohjaustuotteiden valmistus, maahantuonti ja myynti. Toimiala saattaa kuulostaa stabiililta ja jopa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa se on yllättävän monipuolinen – ja myös ajankohtaiset trendit heijastuvat siihen. Yrityksen asiakaskuntaan kuuluu niin julkishallinto ja puolustusvoimat kuin kauppakeskuksia ja yksityisasiakkaitakin. Toimiala on standardoitu ja tarkoin säädeltyä.
Varastopäällikkö Harri Valonen ja Marco Tienhaara
Yli 4000 erilaisen liikennemerkin valikoima asettaa toiminnalle omat haasteensa. Juuri näihin haasteisiin uudet yrittäjät ovat tarttuneet, kun he ovat lähteneet kehittämään yrityksen toimintaa. Tuotantoa on modernisoitu, laitteistoa uusittu ja prosesseja kehitetty.
Uudistusten myötä tuotantotilat on voitu puolittaa, ja samalla säästetään energia- ja materiaalikuluissa. Monia mekaanisia ja manuaalisia työvaiheita on automatisoitu, mikä tekee työnteosta mielekkäämpää. Levyleikkurin ja kanttikoneen hankintaan yrittäjät saivat tukea paikalliselta Silmu ry:ltä.
Kaikkiin uudistuksiin ei Liikennetuotteissa kuitenkaan ole lähdetty mukaan trendien perässä. Yritys on ainoa Suomessa, joka valmistaa liikennemerkkejä kotimaisesta koivuvanerista alumiinisten merkkien lisäksi.
Tälle on hyvä syy – materiaali on kotimainen, täysin uusiutuva ja sen hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin yleistyneiden alumiinimerkkien.
Omistajanvaihdos on uusi alku
Omistajanvaihdokset ovat puhuttaneet elinkeinokenttää jo useamman vuoden ajan. Seuraavan kymmenen vuoden aikana jopa 5000 yritystä vuosittain tarvitsisi uuden omistajan. Kun todellinen omistajanvaihdosvolyymi on tällä hetkellä 3000-3500, tarvittaisiin siis noin 1500-2000 omistajanvaihdosta enemmän joka vuosi. Volyymin kasvulla turvattaisiin työpaikkoja, säilytettäisiin verotuloja, osaamista ja paikallisia palveluita sekä edistettäisiin talouskasvua ja kilpailukykyä. Omistajanvaihdos voi tarkoittaa myös luopuvalle omistajalle elämäntyön realisointia tai mahdollisuutta siirtyä uusien haasteiden pariin.
Jos yritysosto kiinnostaa, kannattaa ostettavan yrityksen kriteereitä miettiä omien vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Marcolla ja Heikillä on pitkä kokemus teknisen alan toiminnasta ja heidän kriteeristössään korostuvat oma valmistus, maahantuonti ja markkinointi, sekä potentiaali kasvaa liiketoiminnan kehittämisen ja jalostamisen kautta.
Avaimet onnistuneeseen yritysostoon ja kehitystyön johtamiseen löytyvät kokonaisuuden ymmärtämisestä ja hallinnasta. “On todella tärkeää ymmärtää, mitä yritys on ‘syönyt’ ja mitä sen pyörittäminen arjessa oikeasti vaatii”, vinkkaa Marco. “Toimialatuntemus ei mielestäni ole pakollista, mutta on hyvä, jos sinulta löytyy jotain kokemusta, jota voit hyödyntää. Minulla ei ollut täsmäkokemusta liikenneturva-alasta, mutta teknisen alan tuntemus auttaa paljon.”
Heidi Aalto kiinnittää suojatiemerkin kalvoa
Tulevaisuutta rakennetaan Mäntsälässä
Kehitystyö Mäntsälässä jatkuu. Lähitulevaisuudessa käyttöön otetaan toiminnanohjausjärjestelmä (ERP), jonka avulla tuotanto, osto, myynti ja taloushallinto saadaan yhdistettyä ja pitkälti automatisoitua.
Muutosten keskellä Marco antaa kiitosta henkilökunnalle “Hyvän ja osaavan henkilökunnan kanssa tästä on hyvä rakentaa entistä tehokkaampi ja kilpailukykyisempi yhtiö ja parempi partneri asiakkaille.”
Elina Lehtonen suunnittelee suurempaa opastekokonaisuutta
Liikennetuotteet tekee yhteistyötä muutaman paikallisen toimijan kanssa. Kumppanuudet ovat tärkeitä, etenkin kun yrittäjät haluavat tulvaisuudessa kehittää kokonaisvaltaisia palvelukonsepteja pelkän tuotemyynnin sijaan.
Tulevaisuuden yhteistyökumppaneita saattaa löytyä myös IT-alalta, sillä digitaalisuus koskettaa yhä enemmän myös liikenneturva-alaa. Esimerkiksi digitaaliset liikenteenohjausmerkit lisääntyvät ja niiden kehittäminen vaatii uudenlaista osaamista, johon pitää varautua jo nyt. Myös kulunohjauksen puolelta voi löytyä tulevaisuuden suunta. Yksi asia on kuitenkin varma: myyntiin panostetaan. Kuka tietää – ehkä tulevaisuudessa maan johtava liiketurva-alan yritys löytyy Mäntsälästä!
Kirjoittaja
