Siirry sisältöön

Vuoden 2022 yrittäjänainen on Mirja Kokko

Joulun lähtölaskenta on alkanut ja kaikki vuoden yrittäjäpalkinnot on nyt jaettu. Viimeinen palkinnon saaja julkistettiin 19.11.2022 Mäntsälän Yrittäjänaisten järjestämässä juhlassa. Vuoden 2022 Sallin eli yrittäjänaisen arvonimen sai Mirja Kokko, Perhejuristit Kokko ja Kuusiluomasta.

Mirja on tunnettu ja pidetty hahmo, johon moni on törmännyt työn ja vapaa-ajan toiminnan kautta. Aktiivisen yrittäjän kaikkea tekemistä yhdistää halu auttaa. Mäntsälän Yrittäjänaiset kuvailevat valintaperusteissaan Mirjaa tunnolliseksi ja asiantuntevaksi, niin työssä kuin järjestötoiminnassa. Ihmisenä hän on lämmin ja helposti lähestyttävä. Rohkeuttakaan ei tältä yrittäjänaiselta ole puuttunut. Yrityksen Mirja perusti tehtyään ensin pitkän uran Mäntsälän Osuuspankissa lakimiehenä. Hyppy yrittäjyyteen tutusta ja turvallisesta ympäristöstä ei kerro ainoastaan rohkeudesta, vaan myös kyvystä heittäytyä uuden asian äärelle. Hyvät verkostot sekä ominaisuudet kuten luotettava, sananmittainen, pätevä ja osaava ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että yrittäjyys on kannattanut ja Mirjan ystävän ja järjestökollegan sanoin "Tämä sydämellinen ihminen on ansaitusti Vuoden Salli 2022".

Omassa kiitoksessa Mirja kertoi olevansa ylpeä Mäntsälän kunnan, Mäntsälän Yrityskehityksen ja erilaisten yhdistysten yhteistoiminnasta. On suuri voimavara, varsinkin pienehkössä kunnassa, että yhteisten tavoitteiden eteen tehdään yhdessä työtä. Tämä yhdessä tekemisen arvo, onkin yksi yhdistys- ja järjestötoiminnan kantavista ajatuksista.

Lopuksi vielä ajankohtaiset ajatukset tuoreelta Vuoden Sallilta:

Kiitän huomionosoituksesta ja kannustan yrittäjiä verkostoitumaan sekä yhteistyöhön - ei kannata jäädä yksin puurtamaan. Elämässä on niin paljon muutakin kuin työ ja yrityksen pyörittäminen. Monet haaveilevat siitä, mitä haluavat tehdä jäädessään eläkkeelle, mutta yhtä tärkeää on miettiä, miten haluaa illat ja viikonloput viettää. Ihminen ei ole kone ja koneillekin tehdään huoltokatkoja – samalla tavalla me ihmiset tarvitsemme lepotaukoja vaikka kuinka nauttisimme työn tekemisestä.  -Mirja Kokko

vuoden salli 2022 kukitus tuula eloranta marjo havurinne mirja kokko ja juha leinonen

Kuvassa: Tuula Eloranta, Marjo Havurinne, Mirja Kokko ja Juha Leinonen

Muut Vuoden Yrittäjä -palkintojen saajat löydät tästä artikkelista: https://www.yrityskehitys.net/ajankohtaista-uutisia/2022/2984-mantsalan-vuoden-yrittajat-palkittiin-y-juhlassa-lauantaina