Uutiset 2020
- Mäntsälän Yrityskehityksen yrityspalvelupäällikkönä tammikuun 11. päivä aloittaa Irina Patrikainen
- Työttömyysaste Mäntsälässä marraskuun lopussa oli 8,1 prosenttia. Vuotta aiemmin marraskuun lopun työttömyysaste oli 5,7 prosenttia.
- Kyläkirjoissa teollisuushistoriaa ja tämän päivän yrityselämää
- Yrityksille suunnattu rahoitus Uudenmaan ELY-keskuksen alueella
- Mäntsälään merkittävästi tukieuroja: Mäntsälään myönnetyt yrityksen kehittämisavustuspäätökset häiriötilanteessa ajalta 7.4. - 12.11.2020
- Kuusi nousi vilkkaan somekeskustelun saattelemana Mäntsälän uudelle torille
- Mäntsälässä tislattu GIN markkinoille
- Yandex kakkonen valmistui Mäntsälän Kapuliin
- Laki kustannustuesta hyväksytty eduskunnassa.
- Palveluiden tuottaminen korona-epidemian aikana
- Mäntsälän työttömyysaste edelleen alle Uudenmaan keskiarvon
- Mäntsälä on Suomen elinvoimaisimpia kuntia
- Kouluhankkeen urakoitsija tehnyt paikallisia ostoja
- Mäntsälässä Uudenmaan alhaisin työttömyysaste
- Mäntsälässä haettiin hyvin yksinyrittäjän tukea
- Hybrid Energia ja Ohkolan koulun vanhempaintoimikunta sekä Ohkolan OKA ry palkittiin Silmun Ry:n kokouksessa tiistaina 29. syyskuuta 2020
- Avoimien työpaikkojen määrä oli lisääntynyt Mäntsälässä heinäkuussa. Avoimia työpaikkoja oli 145 kpl.
- Mäntsälän yhteisöverotulot kasvaneet alkuvuodesta roimasti – 32,2 prosenttia
- MYK kokosi uutisensa kirjoihin ja kansiin
- Mäntsälän työttömyysaste kesäkuussa oli 11,5 - koko uusimaa 16.2
- Yksinyrittäjien tuki on vielä haettavissa
- Mäntsälässä yrittäjät ovat tyytyväisiä yrityspalveluihin, infrastruktuuriin ja yritysten houkuttelemiseen kuntaan
- Suomen Yrittäjät julkistivat kuntabarometrin – Uudenmaan yksittäiset kuntakohtaiset tulokset keskiviikkona
- Hallitus esittää yrittäjien kustannustukea eduskunnalle
- TE-toimiston maksuttomia yrittäjäkoulutuksia kannattaa hyödyntää
- Ravintola-alan tuki aukeaa tänään 5. kesäkuuta 2020
- Ball lahjoittaa Mäntsälään 10 000 euroa tänään torstaina 4. kesäkuuta 2020
- Nordic Working Men Oy valitsi Mäntsälän
- NIMITYSUUTISIA: MYK:n hallituksen jäsen Sirpa Huuskonen myös Postin hallitukseen
- Korona nosti työttömyysasteita - Mäntsälän tilanne kuitenkin muuta Uuttamaata parempi
- Yksinyrittäjien koronatukeen täsmennyksiä: Business Finlandin koronatuet vaikuttavat, sivutulot eivät
- Lasten Yrittäjäkirjasta – Onni ja Sofia perustavat marjajogurttijäätelöpuristamon syntyi äänikirja
- Moottoritie kehittänyt Mäntsälän elinkeinoelämää merkittävästi
- Koronatilanne näkyy työttömyysluvuissa
- Vältä virheet yksinyrittäjätukihakemuksessa
- Yksinyrittäjien tuki Mäntsälässä on auennut
- Koronavirus - Nyt on se hetki, jolloin kaveria ei jätetä.
- Yrittäjä - tarkista yhteystietosi pian
- Ryhmittelimme koronavirus extra-sivustoamme
- Uusia ohjeita yrittäjille - pe 27.3.2020 ip
- Mäntsälän työttömyysluvut helmikuulta 2020
- MYK avasi Korona sivuston yrittäjille
- Korona puhuttaa ja mietityttää: Mäntsälän yrittäjille ajankohtaista tietoa MYK:n Facebook – sivujen kautta
- MYK palvelee myös Koronaepidemian aikana
- Uutisia Mäntsälästä
- Yritykset laajentavat ja rakentavat uutta Mäntsälässä
- Yritystuki –neuvonta kokeilu Mäntsälän kirjastossa
- Hilma uudistunut - tietoa kunnan tarjouskilpailuista